Vakavasti otettava ongelma


luottamusmiesOnko esimiehesi tai työtoverisi mustamaalannut sinua tai kyseenalaistanut mielenterveytesi? Oletko sinä tehnyt heille samaa? Olipa niin tai näin, kyseessä on joka tapauksessa syrjintään, huonoon kohteluun, työpaikkakiusaamiseen tai kiusaamiseen työssä liittyviä asioita, jotka eivät työyhteisössämme voi olla hyväksyttäviä.

Kiusaamista ja syrjintää


Syrjintää tapahtuu silloin, kun työntekijä joutuu työnantajan toimenpiteiden tai laiminlyöntien seurauksena epäedulliseen asemaan henkilöönsä liittyvien seikkojen perusteella. Näitä seikkoja ovat esimerkiksi rotu, kansallinen syntyperä, kieli, sukupuoli. Tämän lisäksi työnantaja ei voi osoittaa menettelyynsä muuta painavaa, hyväksyttävää syytä. Tarkka määrittely on rikoslaissa ja työsopimuslaissa.

Työsopimuslaki antaa työnantajalle syrjintään ja tasa-arvoiseen kohteluun liittyen velvoitteita. Työnantajan on kaikin puolin edistettävä suhteitaan työntekijöihin samoin kuin työntekijöiden keskinäisiä suhteita. Työnantajan on huolehdittava siitä, että työntekijä voi suoriutua työstään myös tehtäviä muutettaessa tai kehitettäessä. Työnantajalla on myös velvollisuus pyrkiä edistämään työntekijän mahdollisuuksia kehittyä työurallaan.

Huonoa kohtelua on yleisen hyvän tavan vastaista toimintaa ja käyttäytymistä työssä. Tämä voi ilmetä kiusaamisena, epäasiallisena työnjohtovallan käyttämisenä, sovittujen ehtojen laittomana muuttamisena tai työsyrjintänä. Erittäin huonoa kohtelua voisi olla esimiehen ilmoitus työyksikkökokouksessa yhden työtekijän osalta, että asianomaisella ei ole tulevaisuutta sen työnantajan palveluksessa ja että hänet irtisanotaan, ellei sitä ennen itse ymmärrä irtisanoutua.
Sen sijaan huonoa kohtelua eivät ole perustellut kurinpidolliset toimenpiteet tai työyhteisön jäsenten kesken käsiteltävät työhön liittyvät pulmat.

Työpaikkakiusaaminen on henkilöön kohdistuvaa toistuvaa, jatkuvaa, kielteistä käyttäytymistä, sortamista, alistamista ja epäoikeudenmukaista kohtelua. Tällaisen toiminnan kohteena oleva kokee itsensä puolustuskyvyttömäksi ja se heikentää hänen terveyttään ja hyvinvointiaan.

Jatkuvaa ja järjestelmällistä


Lähellä työpaikkakiusaamista on kiusaaminen työssä. Siinä toiminta on järjestelmällistä ja jatkuvaa, toista alistavaa käyttäytymistä. Kiusaaminen työssä voi olla henkilön ominaisuuksien, luonteenpiirteiden tai yksityiselämän panettelua tai mielenterveyden kyseenalaistamista.
Henkilö voidaan jättää työyhteisön ulkopuolelle. Saatetaan puuttua perusteettomasti työntekijän työntekoon, töiden laadun tai työmäärän perusteettomaan muuttamiseen. Henkilöä voidaan uhkailla vaikkapa irtisanomisella tai väkivallalla.

Seuraavassa on luettelo asioista, jotka ovat kiusaamista työssä: selän takana puhuminen henkilön yksityisyydestä, hänen luonteenpiirteistään, ominaisuuksistaan tai yksityiselämästään, perättömien juorujen levittäminen, tahallinen puheiden vääristely, panettelu, hulluksi nimittely tai kiusaamistarkoituksessa tehdyt ehdotukset hakeutua hoitoon.

Luetteloa on syytä jatkaa, jotta asian koko vakavuus selkiytyisi. Henkilön työyhteisön ulkopuolelle jättäminen ilmenee henkilön määrätietoisena muista eristämisenä niin, ettei hänelle puhuta eikä hänen esittämiinsä kysymyksiinsä vastata. Hänet siirretään työskentelemään muiden henkilöiden työtiloista erillisiin tiloihin.

Puutu ajoissa ja määrätietoisesti


Uudenmaan Työsuojelupiiri on laatinut "Huonon kohtelun ehkäisy" -pelisäännöt työpaikoille.
1. Jos joudut kiusaamisen kohteeksi, ilmoita kiusaajalle selvästi, ettet hyväksy kyseessä olevaa huonoa kohtelua. Kerro, että koet hänen toimintansa epäasialliseksi ja henkiseksi väkivallaksi ja kehota häntä lopettamaan kyseinen toiminta. Jos henkilö, jolle asiasta on huomautettu, ei lopeta sopimatonta käyttäytymistään, asian käsittely siirtyy seuraavaan vaiheeseen.
2. Mikäli huomautus ei tehoa, voit halutessasi mennä todistajan kanssa kiusaajan luo ilmoittamaan kokevasi kyseisen toiminnan epämiellyttävänä ja asiattomana. Voit ilmoittaa myös, että seuraavalla kerralla käännyt esimiehen puoleen.
3. Jos huono kohtelu jatkuu, ota yhteys lähimpään esimieheesi tai mikäli esimies on kiusaaja, hänen esimiehensä. Hänellä on työturvallisuuslain mukainen velvollisuus puuttua tilanteeseen. Aina tarvittaessa voit kääntyä myös työsuojeluvaltuutetun tai luottamusmiehen puoleen.
4. Jos esimies ei halua tai ei kykene hoitamaan tilannetta tai ei ryhdy toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi, siirtyy vastuu asioiden hoitamisesta seuraavaksi ylemmälle esimiehelle.

Esimiehellä vastuu kaikista osapuolista


Miten esimiehen tulisi toimia? Saatuaan tietää huonosta kohtelusta työpaikalla esimies kutsuu osapuolet mahdollisimman pian luokseen selvittämään tilanne. Silloin selvitetään tapahtumien kulku ja sovitaan, miten jatkossa käyttäydytään. Sovitaan myös täsmällinen ajankohta, jolloin esimies ja asianosaiset kokoontuvat uudelleen seurantakokoukseen.

Tarvittaessa ongelmasta ja sen ratkaisusta kerrotaan koko työyhteisölle. Esimiehen tulee seurata tilannetta ja huolehtia siitä, että huono kohtelu, työpaikkakiusaaminen loppuu ja seurantapalaveri pidetään. Sekä kiusatulla että kiusaajalla on oltava mahdollisuus henkilökohtaisen avun saamiseen työterveyshuollon asiantuntijoilta.

Työyhteisöissä syntyy usein ristiriitoja asioista, jotka johtuvat organisaation rakenteellisista piirteistä kuten johtamiskulttuurista, yhteisistä pelisäännöistä, tehtävien määrittelyistä sekä perehdyttämisestä ja ennen kaikkea sen puuttumisesta. Edellä olevien ristiriitojen välttämiseksi on varmasti keinoja. Noudatetaan selkeää työn- ja vastuujakoa, huolehditaan riittävästä perehdyttämisestä sekä siitä, että jokainen on perillä työn ja työyhteisön tavoitteista. Lisäksi tulee pitää säännöllisiä työpalavereja ja oppia keskustelemaan työstä. Säännölliset kehittämiskeskustelut on pidettävä. Ja esimiestehtäviin valittaessa on kiinnitettävä huomiota myös sosiaalisiin taitoihin.

Tässä on haastetta puolustusvoimien toimintaympäristössä työskenteleville esimiehille, alaisille ja työtovereille pitää yllä ja kehittää hyvän työyhteisön tunnusmerkkejä sekä tarvittaessa ripeästi puuttua ongelmakohtiin yhteisen hyvän edistämiseksi.
nimmari3


Poutapilvi web design Oy