SAL 9/2005   EU:n taisteluosastoissa paljon selvitettävää

Hannu SipiläPuolustusvoimissa havaittiin, että EU:n taisteluosastoon osallistuvien sotilaiden ympärivuorokautinen kouluttaminen ja valmiudessa pitäminen olisi nykyisen virkaehtosopimuksen ehdoilla kallista ja hankalaa. Joku sai idean: määrätään koko joukko rauhanturvatehtävän palvelussuhteen ehdoille jo Suomessa. Näin ei tarvitsisi välittää työajoista tai sotaharjoitus- ja ylityökorvauksista. Joukot voisi huoletta majoittaa kasarmille tai telttaan.

Tieto suunnitelmista tuli Upseeriliitolle yllätyksenä ja epävirallisesti. Mitään neuvottelua tai edes kuulemista ei tarjottu. Kantona visioijien kaskessa on, että kotimaassa maksettavista palkoista on tehty sopimus. Työnantaja ei voi yksipuolisesti määrittää maksettavaa palkkaa ja muita korvauksia alle sopimuksen tason, vaikka se olisi kuinka kätevää. Tietysti palkkausta voidaan kehittää esitettyyn suuntaan, mutta se pitää tehdä avoimesti, molempien osapuolien niin halutessa ja normaalin sopimisen kautta. Upseereilla tai muillakaan ei ole halua työnantajan ns. kuulemismenettelyn levittämiseen kotimaan toimintaan; muodollisen kuulemisen jälkeen työnantaja päättäisi yksipuolisesti mitä palkkoja maksaa.

Kokemus on osoittanut, että vain kattava sopimus takaa yksittäiselle upseerille selkeät pelisäännöt ja kunnollisen oikeusturvan. Sopiminen takaisi myös EU:n taisteluosastojen täysipainoisen toteutumisen Suomen osalta. Jotta taisteluosastoihin saadaan ajoissa rekrytoitua halukkaita upseereita ja muita sotilaita, pitäisi palvelussuhteen ehtojen olla lähiaikoina selvillä. Upseeriliitto on koska tahansa valmis neuvottelemaan ja sopimaan asiasta, jotta taisteluosastot eivät ajaudu umpikujaan.

Siviilikriisinhallinta valtaa alaa

Sumatran saaren pohjoiskärjessä sijaitsevaan Acehiin neuvoteltiin rauhansopimus presidentti Martti Ahtisaaren johdolla. Suomi lähettää paikalle siviilikriisinhallintajoukkoja, joista noin puolet on sotilaita, mutta siviilivaatteet päällä. Näin voi olla, koska hakukielto ei koske siviilikriisinhallintatehtäviä, joiden palkkaehdoista ei ole koskaan tullut yhtään valitusta Upseeriliittoon asti. Voin kuvitella, että hakukielto edesauttoi siviilikriisinhallintaan päätymistä rauhanturvaamisen kustannuksella.

Jos upseerien hakukielto vielä jatkuu, Suomi ei voi käytännössä jatkossakaan lähettää rauhanturvajoukkoja ulkomaille. Pitkittyessään tällainen järjestely parantaisi muiden hallinnonalojen toimijoiden suhteellista asemaa ja söisi puolustushallinnon arvovaltaa ja imagoa. Takertuminen valtaan käskeä rauhanturvaajien palkat nakertaisi siis toimintaa. Siviilit hoitaisivat töitä, jotka ennen kuuluivat sotilaille. Tämänkin luulisi luovan puolustushallinnolle painetta saada aikaiseksi sopu hakukiellon osalta.

Syrjintää ei hyväksytä

Muutamalle upseerille on ilmoitettu, että heillä ei aikaisemmasta tiedosta poiketen ole asiaa koulutukseen ulkomaille. Jos syynä ilmoitukselle on ollut heidän kieltäytymisensä hakukiellon alaisista tehtävistä, eikä koulutus ole luonteeltaan mihinkään tiettyyn rauhanturvatehtävään tms. valmentava, on kurssille lähdön peruuttaminen kiellettyä syrjintää.

Työnantajan mainostama rauhanturvaamisen aito vapaaehtoisuus vaikuttaa kovin teoreettiselta, jos rauhanturvaajaksi painostetaan estämällä pääsy yleisesti ammattitaitoa kohottavaan koulutukseen.

Tutkinnon täydentäneiden asemaan parannusta

Upseeriliitto on pitkin vuotta neuvotellut upseeriksi itsensä täydentäneiden entisten opistoupseerien palkkauksesta. Paikallisneuvottelussa asiasta saavutettiin yksimielisyys pääesikunnan kanssa. Pääesikunta antaa sovitun mukaiset, tarkistetut ohjeet palkan laskennasta. Uuden laskennan mukaiset palkat maksetaan upseeriksi valmistumisesta alkaen takautuvasti kaikille täydentäjille.

Suurin epäselvyys on koskenut tutkintonsa täydentäneen henkilökohtaisen palkanosan prosenttia. Aikaisemman tulkinnan mukaan täydentäjille on määritelty valmistumisen jälkeiseksi henkiprosentiksi sama kuin uusilla työntekijöillä eli 17 %. Tätä ei ole voinut pitää alkuperäisen sopimuksen mukaisena tai kohtuullisena. Uuden ohjeen mukaan henkilökohtainen työsuoritus voidaan jatkossa arvioida hyvinkin nopeasti, mikäli tehtävät nuoremman upseerin virassa ovat suurelta osin samat kuin aiemmin opistoupseerin virassa. Tätä mahdollisuutta kannattaa ehdottomasti käyttää hyväksi. Näin muodollisesti säilyvästä 17 % henkiosuudesta ei synny kohtuutonta taloudellista vahinkoa.

Uuden ohjeen mukaan tutkinnon täydentäjien takuupalkkaus on kaikille valmistuneille maistereille sovittu A19 + 1 ikälisä tai kunkin täydentäjän henkilökohtainen takuupalkka elokuulta 2003, jolloin PvPJ otettiin käyttöön. Näistä valitaan korkeampi. Takuupalkka on merkityksellinen, koska sitä pidetään lähtökohtana laskettaessa myöhempiä PvPJ:n siirtymäkauden palkkoja.

Selkeä parannus entiseen tilanteeseen on, että tutkinnon täydentänyt saa vuoden ajaksi vanhan OTV-palkkansa eräänlaiseksi takuupalkaksi. Tämän mukaan mahdollisesti maksettava palkka ei kuitenkaan saa ylittää uuden JSA-luokan taulukossa olevaa maksimipalkkaa 37 %:n henkiosuudella. Vuoden takuun aikana on mahdollisuus saada suoritusarviointi oikealle tasolle – kunkin oman suorituksen mukaan. Vuoden aikana päässee myös sopivan vaativiin upseerin tehtäviin, mikäli se ei heti valmistumisen yhteydessä ole ollut mahdollista.

Kaikkien täydentäjien kannattaa olla tarkkana ja varmistua siitä, että palkat korjataan uuden ohjeen mukaisiksi.

Hannu Sipilä
Kapteeniluutnantti


Poutapilvi web design Oy