SAL 5/2006 RAKE ja JOHA ovat jo täällä
Valtioneuvoston
selonteko 2004:n mukaiseen uuteen johtamis- ja hallintojärjestelmään siirrytään
1.1.2008 alkaen, mutta se vaikuttaa jo nyt upseerien jokapäiväiseen elämään.
Samoin RAKE on jo ulottanut pitkän käsivartensa upseerien päivittäisiin
asioihin. Suuret muutokset lukuisine siirtoineen ja niihin liittyvine
korvauksineen ovat vasta tulossa, mutta ensimmäiset osat ovat jo liikkeellä.
Edellisessä kirjoituksessani esitin hurskaan toiveen, ettei minulle tulisi paljon erimielisyystapauksia, eikä soveltamistulkintoja. Nyt tuo toive on ammuttu alas lennosta, sillä tapauksia on viime päivinä tulvinut sisään ovista ja ikkunoista. Tapausten kimppuun käyn kiireellisyysjärjestyksessä, joten jos aivan heti ei palautetta kuulu asiasi osalta, älä hermostu, asia on prosessissa.
Suuri osa edellä mainitsemistani tapauksista liittyy joko suoraan tai välillisesti JOHA:n tai RAKE:n vaikutuksiin. Puolustusvoimien Henkilöstöstrategiassa on linjattu seuraavasti: Työyhteisöjen toimintakulttuurin tulee tukea henkilöstön sodan ja rauhan ajan toimintakykyä. Yksilön toimintakyky ja hyvinvointi on varmistettava myös henkilöstöön kohdistuvissa muutostilanteissa. Toiminnassa noudatetaan yhtenäisiä ja oikeudenmukaisia menettelytapoja. Henkilöstön sopeutumista rakennemuutoksessa tuetaan toteuttamalla hyvän työnantajan periaatteita ja kehittämällä muutosta edistäviä kannustimia.
Kirjatessani ylös viime päivinä minulle toimitettuja erimielisyyksiä, epäselvyyksiä ja ongelmia, usko ja luottamus edellä siteeraamaani HESTRA:n tekstiin rapisi kummasti. Tuntuu siltä kuin komentajan linjauksessaan esittämä edellytys kustannustehokkuudesta olisi otettu pilkuntarkaksi käskyksi ohittaa kaikki muu, jopa sopimuspykälien vastaisesti.
Mikkelissä paikallinen luottamusmies ja Maavoimien Esikunnan Rungon johto tapasivat asian tiimoilta. Tapaamisen aikana MAAVER:n johto totesi, että esikunnan muodostamiseen ja rekrytointiin liittyen siirtoihin liittyvät asiat ovat niin tärkeitä, että ne on saatava heti kohdalleen. Ymmärtääkseni tavoitteena on saada aikaan kartoitus ja ohjeistus ongelmakohdista, päämääränä siirtyvän henkilöstön asioiden oikeudenmukainen, joustava ja asiakaslähtöinen käsittely. Tämä osoittaa aivan loistavaa ymmärrystä ja oikeaa suhtautumista asioihin. Kun siirtyvä henkilöstö on tyytyväinen korvauksiinsa ja kohteluunsa, on se myös työssään tehokkaampaa ja toteuttaa puolustusvoimain komentajan linjaamaa tavoitetta kustannustehokkuudesta.
Tehtäväänmääräyksistä
Itäisillä mailla on annettu useampia tehtäväänmääräyksiä, joissa osastopäällikön tehtävään (vaati 14) on määrätty sijaisena toistaiseksi osastoesiupseeri palkkausluokassa 13. Kyseessä olevat tehtävät ovat olleet avoimia, eli niissä ei ole ollut ketään. Nyt tehtävää hoitamaan on määrätty henkilö samalta osastolta nykyisen tehtävänsä palkkauksella. Tämä on taas asia, jota ei maalaisjärjellä voi ymmärtää. Määrätään alainen hoitamaan vaativampaa toimivaltaisen esimiehen (osastopäällikön) tehtävää ja maksetaan alaisen palkkaa. Tämä sijaistettava esimies johtaa osaston toimintaa ja määrittää tehtävät ml. sijaisena toimivan upseerin tehtävät.
Ohjeistus tähän toimintaan on tullut aluetasolta. Pääesikunnan henkilöstöosastolta on kysytty, onko heiltä lähtenyt jotain ohjeistusta tähän liittyen ja mitä tietoa heillä on asiasta. Tätä kirjoittettaessa emme ole vielä saaneet vastausta. Tapaukset ovat selvästi sopimuksen vastaisia ja ne viedään eteenpäin, ellei niihin saada muutosta neuvottelemalla.
Näihin tehtäväänmääräyksiin ja myös edellisessä kappaleessa olleisiin asioihin liittyen on annettu sekä alue- että valtakunnallisella tasolla ohjeita suullisesti. Kun on kyseessä henkilöstön palkkaus, tulee näin tärkeistä asioista antaa aina kirjallinen ohjeistus, joka dokumentoidaan jatkokäsittelyä varten. Suullinen ohjeistus vääristyy ja muuttuu aina matkalla, se aiheuttaa huhuja ja epätietoisuutta ja lisäksi sen sisältöä voidaan aina väittää toiseksi – “Eihän sillä nyt tätä tarkoitettu/Asia on ymmärretty väärin”. Jos valmistelijoina, esimiehinä tai kohdehenkilönä teille sanotaan, että palkkaukseen liittyvä asia on ohjeistettu tai käsketty suullisesti, vaatikaa oman oikeusturvanne takia teitä koskeva ohje tai käsky kirjallisena.
Perustettaessa uutta tehtävää, jota ei tulosyksikössä aikaisemmin ole ollut , ei siihen nimettävää henkilöä saa sijoittaa vaativuusluokkaan arvion perusteella. Tehtäväänmääräys tulee tehdä luokittelemattomaan tehtävään ja palkkauksen osalta tulee odottaa keskustason ratkaisua. Mikäli arvion mukaan maksettu palkka on enemmän kuin luokituksen mukaan määräytyvä, peritään ylimääräinen palkka takaisin. Jos taas luokitus on korkeampi kuin maksettu palkka, maksetaan erotus takautuvasti. Yksi tällainen valitettava tapaus on juuri menossa perintään. Takaisinmaksun kohtuullistaminen on nyt Valtiokonttorin käsissä, jonne tehtävänhoitaja ja joukko-osaston esikunta yhteistoiminnassa laativat kohtuullistamisesityksen.
Uutta asiaa ja vakiintunutta käytäntöä
EU:n taisteluosastojen palvelussuhteen ehdoista päästiin sopimukseen ja nyt on vuorossa niiden toteuttaminen. Koska asia on uusi ja kaikille outo, on syytä olla tarkkana. Kaikki asioiden kanssa tekemisissä olevat tutkikaa ja tarkistakaa kaikissa vaiheissa (koulutus-, valmius- ja operaatiovaihe) maksettavat palkat sekä korvaukset, jotta ne ovat sopimusten mukaiset – määrältään ja laadultaan. Myös kaikkien muiden palvelussuhteen ehtojen kohdalla tulee olla tarkkana; esimerkiksi työaikamerkinnät, virkamatkat jne. Miksi näin? Tietenkin siksi, että jokainen saa sen korvauksen, joka hänelle kuuluu, mutta myös siksi, ettei muodostu virheellisiä käytäntöjä.
Sopimusten lisäksi toimintaa ohjaa vakiintunut soveltamiskäytäntö. Mikäli sopimuksen pykälä on epäselvä ja tulkinnan varainen, voi erimielisyystapauksessa käydä niin, että ratkaisu on vakiintuneen käytännön mukainen.
Mikäli epäilet, että kohdallasi kaikki ei nyt ole niin kuin pitäisi, ota heti yhteyttä luottamusmieheesi. Jos ette varmuudella pysty toteamaan kuinka asia on, ottakaa minuun yhteyttä. Virheelliset ratkaisut ja toimenpiteet pyritään saattamaan kohdalleen hyvässä yhteisymmärryksessä työnantajaosapuolen kanssa.
Tarkista palkkasi ja korvauksesi
Tarkistakaa palkkakuittinne ja teille maksettava palkkaus sekä korvaukset säännöllisesti. Tietooni on nyt tullut kasapäin tapauksia, joissa on ollut virheitä palkanmaksussa. Tapaukset eivät ole olleet tahallisia, mutta tällä hetkellä palkanmaksujärjestelmässä näyttää olevan niin kova paine ja muutostila, että inhimillisiä virheitä tapahtuu suotavaa enemmän.
Lopuksi kuulemani totinen tositarina. Erääseen joukko-osastoon tuli uusi upseeri vaati 13 tehtävään. Koitti ensimmäinen palkanmaksupäivä ja yllätys oli melkoinen kun palkka oli maksettu vaati 1:n mukaisesti. Kirpeiden saatteiden täydentämänä upseeri esitti oikaisuvaatimuksen ja seuraavassa palkanmaksutilanteessa asiaa oli korjattu. Nyt palkka tuli vaati 3:n mukaisesti. Löytyyhän tästä tarinasta selkeästi vaatiluokka 13 tunnukset 1 ja 3; kylläkin eri kuiteista. Humoristiselta tuntuva tilanne on kuitenkin karua todellisuutta upseerille, joka joutuu tulemaan toimeen useamman viikon mitättömällä palkalla.
Olkaa tarkkana ja valppaana
sekä ottakaa heti yhteyttä omaan luottamusmieheenne, kun jossain asiassa on
epäselvyyttä. Luottamusmiehet tuntevat paikalliset asiat ja olosuhteet sekä
tietävät, miten asia parhaiten hoidetaan tai saatetaan eteenpäin
pääluottamusmiehelle.
Be careful out there!
Jari Rantala
Majuri







