SAL 8/2006 Helteisestä kesästä kuumaan edunvalvontasyksyyn?
Upseeriliiton ja Päällystöliiton yhteistyö ja mahdollinen
myöhempi yhdentyminen on yksi ajankohtainen asia syksyn edunvalvonnassa. Asia
on niin tärkeä, että jokaisen jäsenen on syytä pohtia sitä riittävästi sekä
selvittää itselleen faktat ennen päätösten tekemistä. Toivon, että asiasta
keskustellaan ja sitä arvioidaan niin osastojen kokouksissa kuin
kahvipöydissäkin. Yhdentymiseen liittyvät edut, haitat sekä mahdolliset
epäselvyydet on syytä selvittää. Juuri
ennen päätöksen tekoa ei saa syntyä tilannetta, jossa sanotaan: Mutta kun minä
en tiennyt tai minä luulin ja niin edelleen. Liiton hallitus pohtii ja
selvittää yhteistyömahdollisuuksia syksyn kokouksissaan. Marraskuun
liittovaltuustossa päätetään, miten yhteistyöprosessissa edetään. Päätöstensä
kivijalaksi edustajat tarvitsevat jäsenistön mielipiteen.
Upseeriliiton on mietittävä mitä se haluaa ja mihin se on
valmis mahdollisessa yhdentymisessä. Tämä tarkoittaa sitä, että jäsenten on
mietittävä mitä he haluavat liitolta, minkälaisen he haluavat liiton olevan,
mitä sen tuottavan, edustavan ja palvelevan. Jäsenten tulee miettiä, mitä
tarkoittaa yhdentyminen samaan liittoon, jossa ollaan tasavertaisina jäseninä.
Mitä yhdentyminen tarkoittaa liittotasolla, osastotasolla, työpaikalla ja
jokaisen henkilökohtaisella tasolla. Erottakaa fakta ja fiktio toisistaan sekä
pohtikaa useasta eri käytännön näkökulmasta.
Ristiriita arviointiryhmien palkkioista
Neuvottelutuloksen yksityiskohdat varmistettiin useampaan kertaan neuvottelupäällikkö Niemiseltä. Näiden tietojen perusteella kerroin edellisessä kirjoituksessani, että vaativuuden arviointityöryhmien puheenjohtajien ja jäsenten palkkiot maksetaan kaikille eri tasojen arviointiryhmille. Palkkio maksetaan kaikista työryhmistä, eli jos olet jäsenenä sekä paikallistason että aluetason arviointiryhmässä, saat palkkion molemmista ryhmistä.
Puolustusministeriö antoi 16.6.2006 sopimuksen vastaisen päätöksen, jonka mukaan palkkio maksetaan vain keskustason arviointiryhmille. Päätöksen perusteluissa puolustusministeriö katsoo sen parhaiten vastaavan sopimusmääräysten tarkoitusta sekä toteutuvan varatun 0,02 prosenttiyksikön puitteissa. Päätöksessä todetaan myös, ettei puolustusministeriön hallinnonala ole voinut varautua edellä mainittua korkeampaan kustannusvaikutukseen.
On ymmärrettävää, että puolustusministeriössä pohdittiin, miten selviytyä sopimuksen mukaisista, odotettua korkeammista kustannuksista. Edelliseen tehtävääni liittyen tiedän itsekin hyvin, ettei puolustusvoimat osana hallinnonalaa ole osannut varautua tähän euroina merkittävään kustannuserään. Valtiovarainministeriöstä on myös ilmeisesti annettu hieman ristiriitaista tietoa sopimuksen tulkinnasta, sillä muun muassa Pääesikunnassa palvelussuhdesektorin johtaja oli saanut ohjeistuksen, että maksetaan vain yksi palkkio riippumatta jäsenyyksien määrästä eri tason arviointiryhmissä.
Päätös palkkion maksamisesta vain keskustason arviointiryhmille on kuitenkin neuvottelutuloksen vastainen, eikä sitä voi mitenkään hyväksyä. Vastaavissa tilanteissa on usein käynyt niin, että puolustushallinnolle on kohdentunut vähemmän palkkojen korotusta kuin muille valtion sektoreille. Nyt kävi toisin päin.
Puolustusministeriön tehtävänä on joko saada
valtiovarainministeriöltä lisärahoitus tai kohdentaa rahoitus jostain muualta
palkkioiden maksamiseen. Upseeriliitto aloitti toimenpiteet päätöksen
saattamiseksi neuvottelutuloksen mukaiseksi jo ennen juhannusta, mutta
neuvotteluosapuolien lomajärjestelyiden takia asiaan palataan lomakauden jälkeen.
Palkkiothan maksetaan 12 kuukauden jaksolta jälkikäteen, joten päätöksen
korjaamiseen ja palkkioiden maksamiseen oikealla tavalla vuoden 2006 osalta on
vielä hyvin aikaa. Neuvottelut jatkuvat ja uskon, että lopputulos on jäsentemme
kannalta oikea.
Koulutus- ja kokemusvaatimuksen arviointi
Paikallistasolla työnantaja määrittää kunkin tehtävän
koulutus- ja kokemusvaatimuksen. Paikallistason arviointiryhmä arvioi tehtävän
luokan ja lähettää aluetasolle lausuntoa varten. Aluetasolla ei
paikallistasolla määritettyä koulutus- ja kokemustasoa muuteta. Mikäli
aluetason arviointiryhmä on tasosta eri mieltä kuin mitä paikallistasolla on
määritetty, se kirjaa tämän lausuntoonsa. Keskustason arviointiryhmä tarkistaa
arvioinnin ja lausunnot sekä tekee ehdotuksen luokaksi. Tarkistuksen osana
keskustason arviointiryhmä voi muuttaa koulutus- ja kokemustasoa. Tästä
muutoksesta tehdään merkintä luokitukseen ja ehdotus lähetetään
hyväksyttäväksi.
Syksyn kampanjoita
12 AKAVAlaista liittoa vaatii palkkauksensa nostamista suomalaisten
palkansaajien keskiansioiden tasolle.
Tästä ”Reilu Palkka” tempauksesta enemmän omassa jutussaan.
AKAVA järjestää lokakuussa valtakunnallisen kampanjan teemalla ”Muutoksen hallinta työelämässä”. Kampanjalla haetaan näkyvyyttä, sekä korostetaan järjestäytymisen merkitystä. Kampanja toteutetaan tapahtumapäivinä seuraavilla paikkakunnilla: 3.10. Turku, 5.10. Tampere, 10.10. Oulu, 11.10. Lahti, 12.10. Pori, 17.10. Lappeenranta, 19.10. Vaasa, 24.10.Jyväskylä ja 27.10. Helsinki. Tapahtumapäivä koostuu eri työpaikoilla järjestettävistä työpaikkatilaisuuksista, lehdistötilaisuudesta sekä iltatilaisuudesta.
Kampanjalla viestitetään järjestäytymisen luomaa turvallisuutta muutostilanteessa sekä miten liitot ja neuvottelujärjestöt ovat jäsenten apuna monin eri tavoin. Kampanjan osana tuodaan esiin myös AKAVAn tavoitteita ja päämääriä. Tilaisuuksien järjestelyvastuu on kullakin paikkakunnalla paikallisella koordinaatioryhmällä. Upseeriliitto ei osallistu järjestelyihin liittona, mutta yksittäisten jäsenten osallistuminen ja näkyminen eri tilaisuuksissa tai osallistuminen järjestelyihin AKAVAn aluetoimikunnan kautta on erittäin suotavaa. Kampanjasta tullaan tiedottamaan tarkemmin AKAVAn nettisivuilla (www.akava.fi).
Pohdiskelevaa syksyä toivottaen
Jari Rantala
majuri







