SAL 10/2007 Pöytäkirja signeerattiin

Tätä kirjoitettaessa ovat sopimusneuvottelut vielä kesken ja
ilman lopullisia tuloksia. Virallisia neuvotteluja ennen käytiin kuitenkin
puolustusministeriön ja ammattijärjestöjen välillä niin sanotut pöydän
puhdistusneuvottelut. Näiden neuvottelujen aikana päästiin yksimielisyyteen
useista asioista, joiden tulevaksi toteuttamiseksi laadittiin pöytäkirja.
Yksimielisyys vahvistettiin signeeraamalla pöytäkirja neuvottelijoiden
nimikirjaimilla 28.9.2007.
Näiden yhteisesti sovittujen asioiden toteuttaminen edellyttää niiden saattamista osaksi virallisissa neuvotteluissa tarkistettavia sopimusmääräyksiä, allekirjoittamispöytäkirjoja ja soveltamismääräyksiä. Tavoitteena on, että erityisesti siirto- ja muuttokustannusten korvauksiin sekä eräisiin matkakustannuksiin liittyvät muutokset saataisiin voimaan ennen vuoden 2008 alkua.
Pöytäkirjassa esitetyt muutokset ja tarkennukset eivät
aiheuta lisäkustannuksia, eivätkä sido sopimusneuvotteluissa käyttöön saatavia
järjestelyvaraeriä. Neuvotteluiden jatkuessa tulee varmasti esille lisää
muutettavia asioita ja myös sellaisia, jotka vaativat rahoitusta. Toivottavasti
seuraavassa Sotilasaikakauslehden numerossa kirjoitetaan lopullisesta
neuvottelutuloksesta. Seuraavassa on tiivistetysti selvitetty pöytäkirjan
sisältöä.
Kakkosasuntojen verovähennys
Valtion toimenpitein on suunniteltu edistää työvoiman
liikkuvuutta ja myöntää niin sanotulle kakkosasunnolle verohelpotus.
Verovähennys myönnetään niille henkilöille, jotka joutuvat työpaikkansa
sijainnin vuoksi ylläpitämään asuntoa myös työskentelypaikkakunnalla.
Tuloverolakiin tulee mahdollisesti myös jokin etäisyysraja. Vähennys olisi 250
euroa työssäkäyntikuukaudelta, eli enintään 3 000 euroa vuodessa. Vähennys
myönnetään vain vuokra-asumisesta.
Upseeriliitto ja työnantaja pyrkivät yhdessä vaikuttamaan
tehtäviin päätöksiin niin, että siirtovelvollisuuden perusteella erillään
asuvat saisivat tuon suunnitellun verohelpotuksen. Poikkeuksena olisivat ne
kuukaudet, jolloin henkilölle maksetaan asumiskustannusten korvausta.
Verohelpotusta ei myönnetä sellaisille henkilöille, jotka
saavat muuta tukea kakkosasuntoon. Upseerien osalta voi ongelmaksi muodostua
verottajan tulkinta. Verohallituksen virkamiehet ovat nimittäin nyt
kiinnittäneet huomiota erillään asumiskorvaukseen. Korvauksen nimike voikin
herättää luulon, että sitä käytetään asumisen tukemiseen, vaikka se on
tarkoitettu muiden erillään asumisesta aiheutuvien kustannusten kuten
esimerkiksi matkustamisen korvaamiseen.
Verohelpotuksen toteuttamiseen on vaikutettava nyt heti,
valmisteluvaiheessa. Kun päätös verohelpotuksen sisällöstä on tehty, on sen
muuttaminen hyvin vaikeaa. Nyt on työnantajalla tilaisuus osoittaa, kuinka
voimakkaasti se haluaa vaikuttaa erillään asuvien asemaan. Valmisteltavaan
päätökseen tulee vaikuttaa kaikin keinoin, jotta verohelpotus koskee myös lain
mukaan siirtovelvollisia.
Muutto- ja siirtokustannusten korvaussopimus
Siirtymävelvollisen asuessa erillään perheestään,
noudatetaan seuraavia uusia määräyksiä. Virkamatkan suuntautuessa perheen
asuinpaikkakunnalle tai sen läheisyyteen, voidaan virkamatka keskeyttää kotona
yöpymisen, viikkolevon tai vastaavan lyhytaikaisen vapaan takia. Keskeytysaika
ja niiden jälkeinen matkustusaika ei kartuta matkavuorokausittain määräytyvää
päivärahaa. Virkamatkan jatkuessa välittömästi keskeytysajan jälkeen, maksetaan
henkilölle matkustamiskustannukset kodin ja virantoimituspaikan väliseltä
matkalta sekä paluumatkalta kakkosasunnolle tai virkapaikalle.
Seuraavassa on esimerkki määräyksen soveltamisesta.
Virkamies on siirretty Mikkeliin, jossa hänellä on kakkosasunto. Perhe asuu edelleen
Helsingissä. Virkamies lähtee Mikkelistä komennukselle Pääesikuntaan
keskiviikon ja perjantain väliseksi ajaksi. Henkilö majoittuu perheensä luokse.
Virkamatka alkaa keskiviikkona Mikkelistä ja keskeytyy keskiviikkoiltana kotiin
saavuttaessa. Virkamatka jatkuu torstaiaamuna saavuttaessa Pääesikuntaan ja
keskeytyy torstai-iltana saavuttaessa kotiin. Virkamatka jatkuu taas
perjantaiaamuna saavuttaessa Pääesikuntaan ja keskeytyy perjantai-iltana
saavuttaessa kotiin.
Viikkolevon (lauantai ja sunnuntai) jälkeinen paluumatka
Mikkeliin ei kartuta päivärahaa, mutta matkustamiskustannukset korvataan.
Samoin korvataan kodin ja Pääesikunnan väliset matkustamiskustannukset.
Päivärahat lasketaan matkavuorokausittain vähentäen kokonaisajasta
keskeytysajat. Koska henkilö yöpyy kotona, majoittumiskorvausta ei muodostu.
Sopimuksen mukaisesti virkamies voi siirtää muuttoaan lasten
koulunkäynnin takia enintään kuusi kuukautta ja vaimon työ- tai opiskelusyiden
takia enintään kolme kuukautta. Hyväksyttävänä syynä on myös vaikeus asunnon
hankkimisessa uudella sijoituspaikkakunnalla. Uutena lisäyksenä tähän
sopimuskohtaan tulee seuraavaa. Jos perheen muutto tapahtuu näiden määräaikojen
jälkeen, mutta kuitenkin 12 kuukauden kuluessa siirrosta, voidaan tilapäisen
asumisen kustannuksia korvata vielä laskua vastaan. Korvausta saa yhteensä
enintään kuuden kuukauden ajalta.
Matkustamiskustannusten osalta siirrytään menettelyyn, jossa
korvattavat 52 matkaa tulee tehdä 24 kuukauden aikana siirtohetkestä laskien ja
niitä voidaan tehdä enintään yksi viikossa. Matkojen toteuttamista ei ole enää
sidottu erillään asumiskorvauksen suorittamisaikaan.
Käyttämättä jääneitä matkoja ei voi siirtää myöhemmin
käytettäväksi tai korvattavaksi. Matkustamiskustannukset korvataan
matkustussäännön mukaisesti valtiolle edullisinta käytettävissä olevaa
matkustustapaa hyväksikäyttäen. Myös lentolipun hinta korvataan.
Eräitä matkakustannuksia
Henkilölle ei suoriteta päivärahaa, ateriakorvausta eikä
muutakaan matkakustannusten korvausta, jos komennuspaikka sijaitsee omassa
joukko-osastossa (vast.) alle viiden kilometrin etäisyydellä henkilön
varsinaisesta virka- tai työpaikasta. Perusteena on se, että henkilölle ei
synny korvaussopimuksen tarkoittamia ylimääräisiä menoja matkan johdosta.
Pitkien oppikurssilaisten asemaa ja etuuksia selvittäneen
työryhmän (2006) yhteisiä suosituksia edistetään erityisesti verkkotuetun
monimuoto-opiskelun osalta. Pääesikunta laatii ohjeistuksen suositusten
toimeenpanosta yhteistoiminnassa järjestöjen kanssa.
Henkilökohtainen palkkaus
Palkkausjärjestelmäsopimuksen mukaisesti henkilön siirtyessä
uuteen tehtävään, edellisen tehtävän henkilökohtainen palkanosa säilyy
euromääräisenä kunnes uusi suoritusarviointi on tehty. Muutoksena tähän tulevat
nyt virkavapaus, esiupseerikurssi, yleisesikuntaupseerikurssi, tekniikan
lisäopinnot ja työnantajatehtävä. Siirryttäessä edellä mainittujen jälkeen
uuteen tehtävään, määritetään henkilökohtainen palkanosa uudessa tehtävässä
kahden viimeisen suoritusarvioinnin perusteella.
Henkilön toimiessa ulkomailla muissa kuin sotilasasiamiehen,
apulaissotilasasiamiehen ja heitä avustavan henkilöstön tehtävässä, määräytyy
henkilökohtainen palkanosa seuraavasti. Henkilökohtainen palkanosa maksetaan
sen prosenttimäärän mukaisesti, jota on käytetty kotimaassa ennen ulkomaan
tehtävään siirtymistä, ellei henkilön kanssa ole muuta sovittu. Tämän
henkilöstön osalta ei tehdä suoritusarviointia ulkomaan tehtävän aikana.
Henkilön palattua kotimaan tehtävään, määräytyy henkilökohtainen palkanosa
sopimuksen mukaisesti euromääräisenä.
Varallaolo
Vapaamuotoista varallaoloa kehitetään ottamalla
soveltamismääräyksiin seuraava lisäys. Vapaamuotoista varallaoloa
toteutettaessa virkamiestä ei tule määrätä saapumaan alle tunnin velvoitteella
työpaikalleen. Lisäksi tullaan toteamaan, ettei vapaamuotoiseen
varallaolokorvaukseen oikeuttavasta ajasta (24 tai 16 tuntia) vähennetä
varallaoloaikana tehtyjä työtunteja, jos henkilö määrätään työtehtäviin.
Tällöin työtunnit korvataan työaikasopimuksen mukaisesti.
Muuta
Pöytäkirjaan kirjattiin myös suositus etätyön ja sen eri
muotojen käytöstä nykyaikaisena työn organisointitapana. Puolustusvoimissa
noudatetaan etätyöjärjestelyissä valtiovarainministeriön määräämiä etätyön
periaatteita ja palvelussuhteen ehtoja.
Selvitystöiden osalta sovittiin, että jatketaan neuvotteluja
ja selvitetään mahdollisuuksia tehdä tarkennuksia PVPJ-sopimuksiin. Tärkeimpänä
näistä selvityksistä tulee olemaan palkkausjärjestelmien yhteensovittaminen.
Lisäksi sovittiin jatkaa työaikatyöryhmän työtä ja määrittää sille tarkemmat
jatkoselvitystyön tavoitteet. Tavoitteena on muun muassa selvittää
työaikamääräysten eroavuudet yleisen työaikalain alaisten ja puolustusvoimien
työaikasopimuksen piirissä olevien osalta. Työryhmässä selvitetään myös
meripalvelua koskevat sopimusmääräykset.
Pöytäkirjan lopuksi korostetaan jatkuvan neuvottelutoiminnan
periaatetta kehittämisasioiden pitkäjänteiseksi käsittelyksi.
Jari Rantala
majuri







