SAL 11/2007  Sopimus allekirjoitettiin

Jari

Edellisellä palstallani esittämäni toivomus toteutui. Tässä Sotilasaikakauslehden numerossa kirjoitetaan lopullisesta neuvottelutuloksesta. Puheenjohtaja, pääsihteeri ja järjestöpäällikkö käsittelevät omissa kirjoituksissaan yleensä neuvotteluja ja valtion sekä rajavartiolaitoksen neuvottelutulosta. Tällä palstalla käsittelen puolustusvoimissa saavutettua neuvottelutulosta ja sen perusteella 29.10. allekirjoitettua pöytäkirjaa.

Käsittelin viimeksi niin sanottujen pöydänpuhdistusneuvottelujen tulosta, joka ei aiheuttanut lisäkustannuksia. Nyt käydyt viralliset neuvottelut koskivat puolta järjestelyvaraerästä, eli 0,3 prosentin kohdentamista erityistarpeisiin. Neuvoteltu määrä otetaan huomioon vähennyksenä 1.3.2008 käyttöön saatavassa 0,6 prosentin järjestelyvaraerässä. Neuvottelut lopun 0,6 prosentin erän osalta käydään 1.11.2007 – 29.2.2008. Neuvottelutulosten mukaiset etuuksien muutokset ovat voimassa 1.3.2008 lukien.


Sellaiset neuvottelutuloksen mukaiset muutokset, jotka eivät aiheuta lisäkustannuksia voidaan saattaa voimaan jo ennen vuoden 2008 alkua. Tähän on saatu valtion työmarkkinalaitoksen valtuutus ja toimeenpano edellyttää enää työnantajan ratkaisuja. Kaikkia muutoksia ei tässä aikataulussa pystytä toteuttamaan, mutta erityisesti siirto- ja muuttokustannusten korvauksiin sekä eräisiin matkakustannuksiin liittyvät muutokset pyritään saamaan voimaan mahdollisimman nopeasti.


Takuupalkka siirtovelvollisille


Siirtovelvollisille saatiin nykyisen yhden vuoden takuupalkan lisäksi uusi lisätakuu. Kun virkamies on hoitanut vaativuusluokan mukaista tehtäväänsä vähintään kahden vuoden ajan, muodostaa se hänelle kahden vuoden takuupalkan. Tämä takuupalkka koskee vain siirtoja paikkakunnalta toiselle.


Siirtymävelvollisten palkkaturvaa kehitetään tehostamalla nykyistä henkilö- ja urasuunnittelua. Siirtymävelvollisten palkkauksellista suojaa vahvennetaan siten, että virkaehtosopimuksessa asetetaan työnantajalle velvollisuus selvittää siirtotapauksissa mahdollisuus järjestää tehtävä siten, ettei tehtävän vaativuusluokka alenisi.


Puolustusvoimissa on tavoitteena turvata pitkäjänteisen henkilöstö- ja urasuunnittelun keinoin siirtymävelvollisten palkkauksellista asemaa. Henkilö- ja urasuunnittelujärjestelmän mahdollisuuksia tehostetaan ilmoittamalla puolustusvoimien henkilöstölle tieto avoimista tehtävistä (pl. työnantajavirkamiesten tehtävät). Tätä koskevat muutokset toteutetaan puolustusvoimissa viimeistään vuoden 2008 alusta lukien.


Hälytysraha


Puolustusvoimissa otetaan käyttöön hälytysluonteiseen työhön liittyvä hälytysraha. Hälytysluonteisella työllä tarkoitetaan työtä, johon virkamies kutsutaan vapaa-aikanaan hänen jo poistuttuaan työpaikaltaan esimiehen määräyksestä yllättäen ja ennalta arvaamattomasta syystä. Mikäli virkamies on määrätty olemaan varalla, päivystyksessä tai vastaavassa tehtävässä taikka mikäli virkamiehelle on etukäteen ilmoitettu tällaisesta työstä tai kun kysymyksessä on hätätyö, ei hälytysrahaa makseta.


Virkamiehelle maksetaan korvauksena hälytysluonteiseen työhön kutsumisesta ja saapumisesta aiheutuvasta häiriöstä viikko- ja jaksotyössä 50 euron määräinen hälytysraha.


Neuvoteltaessa järjestelyvaraerästä, osapuolet määrittävät uudistuksen tarkan kokonaiskustannuksen. Tällöin otetaan huomioon myös varallaolojärjestelyissä toteutetut muutokset, mikäli niistä on syntynyt todellista ja pysyvää säästöä. Kokonaiskustannusten määrittäminen edellyttää, että puolustusvoimien joukko-osastoissa (vast.) toteutetaan asiaa koskeva tarkka seuranta.


Meripalvelu


Meripalvelun osalta selvitetään ainakin seuraavia vaihtoehtoisia kehittämistoimenpiteitä:

- korotetun meripalvelukorvauksen edellytyksenä olevien tuntirajojen muuttamista (klo 22.00-06.00)

- satama ja harjoitustukikohtaluettelon muuttamista tai kumoamista (sopimuksen tarkoittamat muut satamat)

- edellä mainittujen samanaikaista toteuttamista,

- iltatyökorotuksen palauttamista

- laskennallisen vuorokautisen työajan pidentämistä 8 tuntiin.


Meripalvelun kehittäminen edellyttää, että ratkaisu voidaan rahoittaa täysimääräisesti järjestelyvaraeristä. Näitä eriä kohdennetaan meripalvelun kehittämiseen eri sopimusaloilta yhteensä vähintään 195 000 euroa vuositasolla. Summan jakaantuminen eri arviointijärjestelmiin määritetään selvitystyön yhteydessä.


Meripalvelumääräysten kehittämisen edellytyksenä on yksimielisyys asiassa. Mikäli yksimielisyyttä ei saavuteta, tarkistetaan edellä mainitulla summalla meripalvelukorvauksen perustasoa prosentuaalisena yleiskorotuksena siten, että korkeampi korvaustaso vastaa edelleen sotilaallisen harjoituksen tasoa. Tämä yleiskorotus toteutetaan tarvittaessa 1.3.2009 käyttöön saatavasta erästä.


Upseeriliitto olisi valmis kohdentamaan meripalvelukorvauksen korottamiseen enemmänkin rahoitusta kuin nyt määritetty taso. Korotuksen suuruus on tällä hetkellä kiinni muista järjestöistä.

Lisäpalkkiot


Yleiskorotus heijastetaan lentävän henkilöstön lentolisään, lentoteknilliseen vastuu- ja vaaralisään ja lennonvarmistusvastuulisään myöhemmin yleiskorotuksen mukaisesti. Helikopterilentomekaanikon ja helikopterihuoltoupseerin lentotekninen vastuu- ja vaaralisä on ulotettu koskemaan myös upseereita.


Muihin lisäpalkkioihin sovittiin yhdeksän prosentin (9 %) korotus. Upseereita näistä lisäpalkkioista koskevat sukellusraha, laskuvarjohyppylisä, vaararaha, räjäytystyölisä, mastoraha ja meripalvelulisä.


Soittajien uudet tekijänoikeuskorvaukset ovat kapellimestarien osalta seuraavat: ylikapellimestarit 60 euroa kuukaudessa ja muut kapellimestarit 40 euroa kuukaudessa. Jatkoneuvottelujen tavoitteena on, että kaikkien kapellimestarien tekijänoikeuskorvaus on 60 euroa kuukaudessa.


Toinen päätoiminen pääluottamusmies


Neuvotteluissa saatiin aikaan myös sopimus uudesta JUKO ry:n päätoimisesta pääluottamusmiehestä, joka hoitaa upseeriliiton jäsenten asioita. Upseeriliitolla on oikeus valita uusi pääluottamusmies tähän tehtävään 1.3.2008 lukien. Uusi pääluottamusmies osallistuu sopimuksen mukaisesti keskustason JSA-arviointityöhön. Muut tehtävät tarkentuvat myöhemmin. Toinen päätoiminen pääluottamusmies mahdollistaa entistä tehokkaamman jäsenten eduista huolehtimisen, sopimusten noudattamisen valvonnan ja yhteistyön työnantajan edustajien kanssa. Uuden pääluottamusmiehen hakuilmoitus löytyy näiltä keltaisilta sivuilta.


Muuta


Puolustusvoimissa lomaraha maksetaan kesäkuun palkanmaksun yhteydessä ja muutoin valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.


Edellisessä numerossa selvitettyä määräystä virkamatkakustannuksista niin sanotulta kakkosasunnolta voidaan noudattaa soveltuvin osin myös perheettömään virkamieheen.


Osapuolet selvittävät sopimuskauden aikana tuloksellisuuslisän käyttöönottoa puolustusvoimissa. Pöytäkirjaan kirjattiin eri osapuolien esittämiä vaihtoehtoja. Puolustusvoimien tuloksellisuuslisä voisi osin olla riippuvainen esimerkiksi palvelusvuosista ja henkilön toiminnan tuloksellisuudesta. Työnantajan toteama monivuotinen hyvä henkilökohtainen työsuoritus, merkittävä työsuorituksen parantaminen, olennainen muutoin palkitsematta jäävä työmäärän muutos tai ammattitaidon merkittävä kehittäminen voisi oikeuttaa tuloksellisuuslisään. Selvityksen perusteella ratkaistaan, voisiko tuloksellisuuslisä olla kertaluonteinen tai vaihtoehtoisesti kuukausiperusteinen palkkaustekijä.


Tuloksellisuuslisän käyttöönotto edellyttää, että ratkaisu voidaan rahoittaa täysimääräisesti järjestelyvaraeristä. Lisä voidaan tarvittaessa ottaa käyttöön myös arviointijärjestelmittäin. Edellä mainittu mahdollistaa myös sen, että lisää ei tarvitse ottaa käyttöön, vaan rahoitus voidaan kohdentaa muuten palkkaukseen. Ainakin tässä vaiheessa Upseeriliitto suhtautuu lisän käyttöön ottoon varauksellisesti.

Jari Rantala
majuri

Poutapilvi web design Oy