SAL 9/2007  Tehtävään määräyksistä

Jari

Kaikki tehtävään määräykset, jotka koskevat  JSA 15 ja sitä ylempiä tehtäviä esitellään puolustusvoimain komentajalle hyväksyttäväksi. Komentaja haluaa tietää ja viime kädessä päättää, upseeriensa sijoittumisen puolustusvoimien ylimpiin tehtäviin alkaen jo  joukkoyksikön komentaja ja osastopäällikkötasosta. Asia on sinällään oikein, mutta aiheuttaa välillisesti ongelmia hallinnollisten esittelyjen ja määräysten toteuttamisessa.

Puolustusvoimain komentajan kalenteri on erittäin täynnä ja muutosten tekeminen siihen vaikuttaa välittömästi moneen muuhun osapuoleen. Suunniteltuun aikatauluun tulee silti nopeitakin ja yllättäviä muutoksia tasavallan presidentin, valtiohallinnon, Euroopan Unionin ynnä muiden ylempien instanssien toimenpiteiden takia. Nämä muutokset vaikuttavat kuin kaatuvat dominopelinappulat jo sovittuihin ajanvarauksiin. Komentajan tehtäviin liittyvät myös useat ulkomaan ja kotimaan virkamatkat.


Pikaisella aikataululla on hyvin vaikea löytää mahdollisuutta tehtävään määräyksen esittelyyn. Tämä tulisi ottaa huomioon kaikilla tasoilla, joissa valmistellaan ja suunnitellaan JSA 15 ja sitä ylempien tehtävien täyttämistä.


Esitys tehtävään määräämisestä, joka tehdään loppukuusta ja jolla esitetään upseeria määrättäväksi tehtävään seuraavan kuun alusta, on tuhoon tuomittu. Todennäköisesti tehtävään määräys astuu voimaan vasta sitä seuraavan kuukauden alussa. Tällöin upseeri on jo tosiasiallisesti hoitanut tehtävää toista kuukautta ilman hallinnollista päätöstä ja sen tuomia oikeuksia sekä ilman asianomaista palkkaa. Pahimmassa tapauksessa hänelle on maksettu tehtävänsä mukaista palkkaa, jota sitten jälkikäteen ryhdytään perimään takaisin koska hyväksytty tehtävään määräyspäivä on myöhäisempi. Tähän liittyen vähemmän tunnettu seikka näyttää olevan se, että tehtävään määräystä ei voi tehdä takautuvasti.


Palkkahallinnon palvelukeskus maksaa palkan virallisen dokumentin, eli tehtävään määräyksen mukaisesti. Mikäli upseeri on tosiasiallisesti hoitanut kyseistä tehtävää, tarvitaan palkkauksen korjaamiseksi erillinen palkkapäätös. Tämän palkkapäätöksen pystyy tekemään vain toimivaltainen viranomainen. Hierarkiassa ensimmäinen tällainen henkilö on palvelussuhdetoimialan toimialapäällikkö. Palkkapäätöksen hakeminen edellyttää erimielisyysprosessin läpikäymistä, joka on välillä pitkä ja kivinen tie.


Toimittaessa tehtävässä ilman tehtävään määräystä, nousevat ongelmiksi virheellisen palkkauksen lisäksi oikeudelliset vastuut sekä nimikirjaan merkitsemättä jäävä kokemus.


Eräs tapaus


Pääosa tehtävään määräyksistä tehdään riittävän ajoissa ja oikein perustein, mutta tietooni on tullut useampia tapauksia, joissa henkilö on tosiasiallisesti jo toiminut tehtävässä ennen tehtävään määräystä. Seurauksena on ollut epäselvyyksiä palkkauksessa. Seuraavassa on tästäkin konkreettinen esimerkkitapaus, jollaista aina edellytetään kun puhutaan epäkohdasta tai ongelmallisesta asiasta. Muutenhan kyseessä voisi olla vain huhupuhe. Tälläkään kertaa kyseessä ei ole huhu tai minun keksimäni asia, vaan kuten aina ennenkin – useammasta lähteestä tai kirjallisesta dokumentista varmistettu fakta.


Panssariprikaatista määrättiin Panssarikoulun johtaja kriisinhallintatehtävään 30.6.2006 hyväksytyllä puolustusministeriön esittelyllä. Panssariprikaati esitti 31.7.2006 pääesikunnalle majurin (JSA13) määräämistä hoitamaan tehtävää toistaiseksi 2.8.2006 lukien. Puolustusvoimain komentajan 5.9.2006 hyväksymällä esittelyllä määrättiin ao. majuri Panssarikoulun johtajan tehtävään 31.12.2006 saakka.


Kyseinen majuri alkoi tosiasiallisesti hoitaa koulun johtajan tehtävää 2.8.2006 lukien ja hänelle maksettiin tehtävän mukaista palkkaa, kuten palkkausjärjestelmäsopimuksen mukaan kuuluukin maksaa. Nyt majurilta peritään takaisin palkkaa ajalta 2.8. - 4.9.2006, koska tehtävään määräys oli allekirjoitettu 5.9.2006. Perusteena ovat hallinnolliset määräykset ja niiden päivämäärät.


Asia ei tietenkään voi olla niin, että henkilön palkka määräytyy sen mukaan, milloin asiakirja saadaan allekirjoitettua. Tämän asian korjaaminen vaatii taas neuvotteluja, selvittelyjä ja sopimista  työnantajan erillisen palkkapäätöksen saamiseksi. Tapahtumasta aiheutuu varmasti myös mielipahaa kaikille osapuolille.


Tiedän, että pikatilanteita tulee ja kaikki ei ole niin yksinkertaista kuin soisi, mutta tässä artikkelissa esitettyjen ongelmatilanteiden välttäminen onnistuu prosessia parantamalla, ennakoimalla ja käyttämällä sitä kuuluisaa rinnakkaista suunnittelua. Toisaalta, mikäli takautuva tehtävään määräys olisi mahdollinen, se poistaisi kaikkein yksinkertaisimmin tämän ongelman.


Jari Rantala
majuri

Poutapilvi web design Oy