SAL 3/2008 Paikalliserästä sopimus

Syksyn neuvottelutuloksen mukaiset tarkentavat neuvottelut saatiin päätökseen ja pöytäkirja sekä tarkentava virkaehtosopimus signeerattiin 29.2. Neuvoteltavana olivat 1.3.2008 käyttöön saatavan paikalliserän kohdentaminen sekä kehittämisrahan käyttö. Kohdennettavaksi rahoitukseksi muodostui 0,52 prosenttia säännöllisen työajan palkkasummasta. Alla esitetyt kohdennukset ja muutokset toteutuvat 1.3.2008 lukien.
Pääosa Upseeriliiton tavoitteista toteutui, mutta osa jouduttiin siirtämään eteenpäin rajallisen rahoituksen takia. Eräät tavoitteet taas eivät edenneet työnantajan vastustuksen takia. Yksi tällainen tavoite oli sotaharjoituskorvauksen maksaminen kaikille harjoitukseen osallistuville henkilökohtaisen tehtävän JSA-vaativuusluokasta riippumatta.
Kohdennukset
Upseeriliiton pitkäaikainen tavoite johtavassa asemassa
olevan virkamiehen rajan nostamisesta toteutui. Nyt johtavassa asemassa eli
työaikalaskennan sekä -korvausten ulkopuolella ovat vasta virkamiehet, joiden
JSA-vaativuusluokka on 15 tai enemmän. Jotta muutos ei aiheuttaisi
palkkaporrastuksen vääristymää, korotettiin vaativuusluokan 15 palkkausta 20
euroa.
Kahden vuoden takuupalkkajärjestelyn kustannuksista päästiin
sopimukseen ja takuupalkkaus astui voimaan. Muihin järjestelmiin tehtyjen
kohdennusten mukaisesti korotettiin myös JSA-vaativuusluokka 10 palkkausta 23
euroa. Sotilaskapellimestarien tekijänoikeuskorvauksia korotetaan 20 euroa.
Lisäpalkkioiden 9 prosentin korotuksen kustannuksista päästiin yksimielisyyteen
ja korotukset toteutuvat 1.3.2008 lukien.
Kurssilaisten palkkauksellista asemaa parannettiin.
Esiupseerikurssilla opiskelevien euromääräinen kuukausipalkka on jatkossa
laskennallisesti samansuuruinen kuin JSA-vaativuusluokka 12:ta
henkilökohtaisella palkanosalla 27 prosenttia. Yleisesikuntaupseerikurssilla ja
tekniikan lisäopinnoissa kuukausipalkka on laskennallisesti samansuuruinen kuin
JSA-vaativuusluokka 13:ta henkilökohtaisella palkanosalla 27 prosenttia.
Esiupseerikurssilaisten palkkaan muodostui korotusta 85 euroa kuukaudessa ja
yleisesikuntaupseerikurssille 507 euroa kuukaudessa.
Helikopterimekaanikon sekä helikopterihuoltoupseerin
lentoteknillistä vastuu- ja vaaralisää suoritetaan jatkossa myös lisäpalkkion
edellytykset täyttävälle upseerille, joka on säännönmukaisesti velvollinen
osallistumaan lennolle miehistön jäsenenä.
Jatkosopimukset
Upseeriliitto, Päällystöliitto ja Aliupseerilitto ovat
sopineet työnantajan kanssa, että meripalvelukorvaus nousee 1.3.2009
sotaharjoituskorvauksen suuruiseksi niissä tapauksissa, joissa alus ei ole
kiinnitettynä tai ankkuroituna kotisatamassaan klo 16.00 - 08.00 välistä aikaa.
Korotuksen rahoitus on varattu vuoden 2009 paikallisista eristä. Toteutumisen
ehtona on, että merivoimien toiminnalliset syyt eivät estä korotusta.
Työnantajan sekä Upseeriliiton ja Päällystöliiton välillä
allekirjoitettiin pöytäkirja JSA- ja OTV-arviointijärjestelmien yhteensovittamisen
edellytyksistä. Edellytysten selvittämiseksi perustetaan työryhmä, johon
kuuluvat edustajat puolustusministeriöstä, Pääesikunnasta, Upseeriliitosta ja
Päällystöliitosta. Työryhmän tavoitteena on tehdä ehdotukset
yhteensovittamisesta aikatauluineen. Eri osapuolten mahdollisuudet
yhteensovittamisen edellyttämään rahoitukseen selvitetään. Yhteensovittamisen
aloittamiseen varaudutaan käyttämään 1.3.2009 käyttöön saatavia paikalliseriä.
Kakkosasuntojen verovähennysoikeus
Sopimusneuvottelujen yhteydessä oli esillä myös
valtionhallinnossa suunniteltu kakkosasuntojen verovähennysoikeus.
Upseeriliitto ja työnantaja ovat pyrkineet yhdessä vaikuttamaan tehtäviin
päätöksiin niin, että siirtovelvollisuuden perusteella erillään asuvat saisivat
tuon suunnitellun verohelpotuksen. Sotilasaikakauslehden numerossa 10/2007
tuotiin esiin, että verohelpotusta ei myönnetä sellaisille henkilöille, jotka
saavat muuta tukea asumiseensa. Jo tuolloin epäiltiin upseerien osalta
ongelmaksi muodostuvan erillään asumiskorvauksen. Nyt näyttää todennäköiseltä,
ettei tuleva verolaki mahdollista kakkosasunnon verovähennysoikeutta
henkilölle, joka saa majoittumiskorvausta tai erillään asumiskorvausta.
Sopimusten soveltamisesta
Kuten jo aiemmin olen todennut, ei neuvottelujen tuloksena
syntyviä sopimuksia ja pöytäkirjoja pystytä laatimaan sellaisiksi, että ne aina
kattaisivat kaikki mahdolliset tilanteet. Tämän takia niistä laaditaan myös
soveltamisohjeita. Nämä soveltamisohjeetkaan eivät pysty kattamaan
yksiselitteisesti kaikkia tilanteita, vaan lopullinen tulkinta ja soveltaminen
jäävät tapauskohtaisiksi. Toimivaltaisella viranomaisella on oikeus ja
velvollisuus tähän. Sopimusta tulee soveltaa sen tarkoitusperän mukaisesti, eli
mikä on ollut sopimuksen laatimisen tavoite. Soveltamista ei ole se, että
tutkitaan mitä juuri nyt tämä lause irrallisena tarkoittaa.
Koulutus on aina hyvästä, se avartaa ymmärrystä ja tuo
lisätietoa. HAUS:n kurssit ovat laadukkaita ja niistä on joskus jopa hyötyä.
Kurssilla esiintyvä luennoitsija tuo esille tietämiään asioita ja kokemuksia.
Hänen siellä esittämänsä vastaukset ja kommentit eivät kuitenkaan ole minkään
viranomaisen virallisia kantoja. Luennoitsijahan vastaa myös juurikin siihen
kysymykseen, joka hänelle esitetään. Kysymyshän voi olla täysin virheellinen.
Vastausta ei siis voi soveltaa tai laajentaa yhtään erilaiseen asiaan. Kurssit
ovat usein lisäksi yleismuotoisia ja niillä käsitellään yleisiä lakeja ja
sopimuksia. Puolustusvoimista on käsketty monissa kohdissa poikkeavasti.
Tällöinhän luennon sisältö ja myös luennoitsijan vastaus kysymykseen ei ole
sovellettavissa puolustusvoimiin.
Toimistosihteeri ei päätä eikä soveltele
Valtiovarainministeriön virkamiehen kurssilla virkamatkan
aloittamisesta ja päättämisestä antama kommentti ei ole peruste muuttaa pitkään
käytössä ollutta oikeaa soveltamista. Varsinkaan kun kommentti on täysin
paikallisneuvottelutuloksen sekä työtuomioistuimen päätöksen vastainen.
Toimistosihteeri ei tee päätöstä sopimusten soveltamisesta
HAUS:n kurssilla saadun vastauksen perusteella. Eikä toimistosihteeri tee
muutenkaan päätöstä. Päätökset tekee esimies. Esimerkiksi virkamatkan tekotavan
päättää esimies, ei toimistosihteeri. Päätöksensä esimies tekee sen
perusteella, miten matka on tarkoituksenmukaisinta tehdä. Mitään virkaehtosopimuksen
soveltamispäätöstä ei tule tehdä joltain kurssilta saadun välitetyn tiedon
perusteella. Päätös tehdään asianomaisen sopimuksen mukaisesti.
Jokaisen upseerin, joka toimii esimiehenä, tulee selvittää
itselleen perusasiat palvelussuhteen ehdoista. Syvälle soveltamisen
yksityiskohtiin ei tarvitse mennä, siinä ovat apuna niin henkilöstöpuoli kuin
toimistosihteerit osaamisellaan ja kokemuksellaan. Esimiehen tulee kuitenkin
ymmärtää, mihin päätösten tulee perustua. Arvoisat esimiehet; käyttäkää apuna
myös luottamusmiehiä, kysykää heiltä ja luottakaa heidän sanomaansa, he ovat
Upseeriliiton säännöllisen koulutuksen ja tiedotuksen piirissä.
Ongelmatilanteissa he ottavat yhteyttä pääluottamusmieheen, joka päätoimisesti
soveltaa sopimuksia ja on mukana tarkentavien sopimusten laatimisessa.
Luottamusmies valvoo molempiin suuntiin
Kotiinpäinvetämiset ja muut epäilykset on syytä unohtaa,
sillä luottamusmiehen tehtävissä ensimmäisenä kohtana on: Luottamusmies edistää
sopimusten molemminpuolista noudattamista. Ongelmana lienee se, että missään ei
tule esille kaikki ne kerrat kun luottamusmies on pysäyttänyt virheellisen
toiminnan tai ilmoittanut, ettei korvauksille ole perustetta. Avoin ja
rehellinen toiminta on luottamusmiesjärjestelmän elinehto ja kivijalka. Muuten
yhteistoiminta työnantajan edustajien kanssa sekä jäsenten edun ajaminen
tulevat mahdottomiksi.
Jari Rantala
majuri







