SAL 4/2009 Joustavat työmuodot tallottiin

Edellisessä Sotilasaikakauslehden numerossa käsittelin
vuoden 2007 sopimusratkaisun viimeisen vaiheen neuvottelutulosta. Neuvottelujen
ilmapiiri oli hyvä ja kohtuullisen avoin. Asioihin suhtauduttiin
ratkaisuhakuisesti. Jo lokakuussa 2007 kirjattiin neuvottelutulokseen monta
hyvää tavoitetta ja periaatetta joustavista työaikajärjestelyistä. Nuo
tavoitteet olivat myös valtiovarainministeriön asettamien periaatteiden
mukaisia ja pääosin niistä johdettujakin. Valtiotyönantajan tavoitteenahan on
parantaa kilpailukykyä osaavasta työvoimasta.
Toistan jälleen kerran
pöytäkirjoihin kirjatun neuvottelutuloksen: Myös puolustushallinnossa
tehokkuus, tietotekniikan hyödyntäminen ja työnantajan kilpailukyky
edellyttävät nykyaikaisten työn organisointitapojen kuten etätyön käyttöä.
Monissa tilanteissa etätyö voi tarjota käyttökelpoisen tavan työnantajan ja
henkilöstön tarpeiden yhteensovittamiseksi. Esimerkiksi organisaatiomuutoksissa
voi joustavilla työaikajärjestely mahdollisuuksilla kuten etätyöllä edistää
molemmille osapuolille sopivia ratkaisuja.
Puolustusministeriön neuvottelujohto
sekä puolustusvoimien edustus neuvotteluissa ovat ymmärtäneet
edistyksellisyyden merkityksen kiristyvässä kilpailussa ammattitaitoisesta
henkilöstöstä. Tämän takia eri etätyömenetelmien käyttöönottoon onkin
suhtauduttu vakavasti koko neuvottelukierroksen aikana. Käytännön toteutus
puolustusvoimissa onkin sitten ollut ihan muuta.
Kadotetut mahdollisuudet?
Jatkoneuvotteluissa oli tarkoitus saada aikaan
soveltamisohje, joka olisi antanut selkeät ja kannustavat ohjeet sekä mallit
etätyömahdollisuuksien järjestämiseen. Tätä varten Pääesikunta kysyi
tulosyksiköiden henkilöstövastaavilta näkemyksiä etätyön toteuttamisesta.
Pääesikunnan antaman tehtävän mukaisesti osa tulosyksiköistä valittiin lisäksi
pilottiyksiköiksi ja ne selvittelivät eritasoisesti ja erilaisella vakavuudella
etätyömahdollisuuksia.
Neuvotteluihin tuotuna lopputuloksena selvityksestä oli,
että vain tutkimuslaitoksessa ja Maanpuolustuskorkeakoulussa löytyi joitakin
tehtäviä, joissa voidaan käyttää etätyömahdollisuutta. Tämä on mielenkiintoinen
tulos kun esimerkiksi Maavoimien Esikunnassa työskenteleviltä olen saanut
tiedokseni heidän esittäneen etätyömahdollisuutta. Perustelut ovat olleet
useiden sivujen mittaisia. Mihin nämä mahdollisuudet on haudattu?
Pelko hiljentää
Pelko seuraamuksista näyttää tukkivan suut. Saamani
erilaiset yhteydenotot päättyvät usein pyyntöön: Tämä on sinun tiedoksesi. En
halua nimeäni esiin ja käytäthän tätä niin, etteivät yksityiskohdat paljasta
minua. Tämä koskee muitakin kuin maavoimien upseereita. Joudun siis välillä
ottamaan kantaa yleisellä tasolla, voimatta yksilöidä. Jäsenistön yhteydenotot
minuun ovat täysin luottamuksellisia, enkä levitä saamiani tietoja, ellei
kyseinen henkilö anna siihen suostumusta. Luottamus on tämän toiminnan
kulmakiviä.
Viime aikoina ovat edelleen lisääntyneet tapaukset, joissa marketin
käytävillä, junassa tai virkamatkalla tapaamani upseerit ovat ottaneet esille
siirron uhan ja oman ratkaisunsa. Eritoten maavoimien upseerit ovat heti
ensimmäisten “Terve, mitä kuuluu?” lauseiden jälkeen vuodattaneet siirrosta.
Sisältö on ollut se, että jos tulee siirto Maavoimien Esikuntaan, ei voi muuta
kuin erota palveluksesta. Perusteluna on ollut aina perhe ja sen hyvinvointi.
Keskustelun jatkuessa ovat joustavat työmahdollisuudet havaittu keinoksi tehdä
muunkinlaisia ratkaisuja, jos ne keinot vain olisivat käytössä.
Petrow päätti
Neuvotteluiden yhteydessä saamamme tiedon mukaan Valtion
työmarkkinalaitoksen neuvottelujohtaja Seija Petrow oli ilmoittanut
valtiotyönantajan tilaisuudessa ykskantaan, ettei valtiolle tule mobiilia
joustotyötä. Tämä päätös varmaankin perustui perehtyneisyyteen ao.
joustotyömuodosta ja sen todellisista mahdollisuuksista, selvityksiin, tarkkaan
harkintaan sekä yllä mainittujen valtiovarainministeriön periaatteiden
edistämiseen. Luulen kyllä, että päätös on perustunut edellisen virkkeen
vastakohtaan.
Kertaus
jo useasti kirjoittamastani: Mobiili joustotyö on etätyön sovellus.
Sillä tarkoitetaan päivittäisen pitkämatkaisentyömatkan aikana
joukkoliikennevälineessätehtyä työtä, joka luetaanosaksi työaikaa.
Yleisin
rajaus työmatkalleon vähintään 45 minuutin yhtäjaksoinen aika.
Suomessa
toteutetussa kokeilussa tuli esille muun muassa se, että pitkämatkaisessa
joukkoliikennevälineessä tehty työ on tehokasta. Työskentelyä eivät haittaa
normaalit toimistotyön häiriötekijät ja työskentelylle on joka kerta selkeä
aikaraja. Työskentely työmatkalla tuo mukanaan myös töiden paremman
etukäteissuunnittelun, jotta ne saa nivellettyä työpaikalla tapahtuvaan
työskentelyyn.
Mobiili joustotyö on herättänyt suurta kiinnostusta erityisesti
siirtojen takia perheestään erillään asuvien keskuudessa. Tämän työmuodon
mahdollisuuksista ja hyödyistä olen kirjoittanut vuoden 2008
Sotilasaikakauslehden numeroissa 1, 5 ja 10. Yksityiskohtia en tässä enää
kertaa. Totean vain, että kerrankin toteutuisi sanonta: “Halvalla hyvä tulee”,
jos minusta tuntuu -menetelmän sijaan ihan oikeasti paneuduttaisiin asiaan.
Katto on puhkaistu
Joustavien työmuotojen osalta on edes katto saatu
puhkaistua. Mahdollisuus työskennellä silloin tällöin virkapaikan sijaan
lähellä kotia olevissa viraston omissa tiloissa, on mahdollistettu. Kyseessähän
ei ole etätyö, koska tilat ovat työnantajan tiloja, vaan työskentelystä
virantoimituspaikalla. Koska työskentely tapahtuu työnantajan tiloissa, on tämä
työskentelytapa todennäköisesti koettu enemmän valvotuksi ja perinteiseksi.
Muutosvastarinta on siis pienempää.
Tämän työmuodon lisääntyminen avartaa
todennäköisesti ymmärrystä etätyön todellisista mahdollisuuksista,
vaihtoehdoista ja tuloksellisuudesta. Sitä kautta toivottavasti yleinen
ilmapiiri sekä päättävän tason suhtautuminen muuttuvat ymmärtävämpään suuntaan.
Periksi ei anneta
Tulevan neuvottelukierroksen yhtenä yleisenä teemana on
perheen ja työn yhteensovittaminen. Muun muassa Akavan neuvottelutavoitteisiin
on kirjattu, että täysipainoiselle perhe-elämälle ja työlle on turvattava
edellytykset.
Sopimuskausi päättyy 31.1.2010 ja neuvottelut uudesta
sopimuksesta käynnistyvät syksyllä. Etätyö ja sen osana mobiili joustotyö tulevat
varmasti olemaan osana neuvottelutavoitteita. Sanahelinän lisäksi on tultava
konkreettisia tuloksia. Työssä jaksaminen ja työhyvinvoinnin kehittäminen
parantavat niin tuloksellisuutta kuin kilpailukykyä osaavasta työvoimasta. Kun
keinoina ovat vielä lähes kustannusneutraalit menetelmät, on etu
työnantajallekin merkittävä. Vanhan maailman dinosaurustenkin toivoisi
ymmärtävän tämän ennen kuin ympäristön muuttuminen lopettaa heidät
sukupuuttoon.
Jari Rantala
everstiluutnantti







