SAL 5/2009 Erilläänasumiskyselyn satoa

Upseeriliitto toteutti huhtikuussa kyselyn, jolla
selvitettiin upseereiden perheistä erillään asumista. Mikko Valtanen käsittelee
palstallaan kyselyn perusteita ja tuloksia laajemmin. Otan tässä kantaa vain
muutamiin esille tulleisiin seikkoihin.
Kysely on vastaajamäärältään ja prosentuaaliselta
osuudeltaan kattava. Tästä kertoo jo se, että vastaajista 210 asuu tälläkin
hetkellä perheestään erillään. Juuri nyt erillään asuvista vastasi kyselyyn
siis huomattava osa. Tämän hetken tilanteesta, olosuhteista ja mielipiteistä
saadaan siis luotettavaa tietoa.
Joustavat työmuodot
Kyselyn vastauksissa nousi selkeästi esille joustavien
työmuotojen eli etätyön, mobiilin joustotyön sekä lähellä kotia olevissa
viraston omissa tiloissa tapahtuvan työskentelyn tarve.
Kysymykseen Miten erillään asumista pitäisi mielestäsi
tukea? sai vastata vapaalla tekstillä. Tekstivastauksia tuli 368 ja niistä
124:ssä nostettiin esille etätyö eri muodoissaan. Näistä valtaosassa etätyö oli
ensimmäinen esille nostettu tukimuoto. Useissa vastauksissa ei esitetty
etätyömahdollisuuksien lisäksi mitään taloudellista tukea. Tämä on todella
merkittävää, sillä kysymyksen muotohan ohjaa helposti ajattelemaan rahallista
tukea.
Vastaukset korreloivat suoraan siihen, että perhe ja sen
hyvinvointi olivat muiden kysymysten vastauksissa tärkein peruste ratkaisuille
sekä suuri huolenaihe. Etätyön eri muodoissaan koettiin tuovan ratkaisevaa
helpotusta vaikeaan tilanteeseen. Vastaukset vahvistivat myös sitä, ettei
etätyötä kaivata jatkuvaksi menetelmäksi. Yksi päivä viikossa oli yleisin
toive.
Etätyöstä kysyttiin erillisellä kysymyksellä. Siinä 72
prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että etätyön mahdollisuuksien
kehittäminen kasvattaisi heidän halukkuuttaan asua osittain erillään perheestä.
Molempien vastausten lukumäärät ja prosenttiosuudet ovat
niin merkittäviä ja selkeitä, ettei niitä voi ohittaa edes puolisokea
lukutaidoton.
Kyselyn tulokset eivät olleet käytettävissäni kun kirjoitin
edellistä palstaani. Jo pikainen perehtyminen vastauksiin vahvisti sen, etten
ole saanut virheellistä tai vajavaista tietoa kentältä ongelmista, tarpeista ja
toiveista joustavien työmuotojen osalta.
Siirtymisvelvollisuuteen liittyvien rahallisten korvausten
korottaminen, ainakin nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, ei ole kovin
helppoa. Nyt olisikin erinomainen tilaisuus lieventää erillään asumisen
haittoja ilman valtiovarainministeriön karsastamia kustannusten korotuksia.
Mahdollistetaan aito ja oikea joustavien työmuotojen käyttö sekä opastetaan
esimiehiä niiden toteuttamiseen.
Paras tavoite on tietenkin se, etteivät perheet joudu
asumaan erillään, mutta sen tavoitteen toteutuminen on vielä kaukana. Sitä
ennen on panostettava kaikkiin keinoihin, joilla lievennetään erillään asumisen
haittoja.
Matkustamiskustannusten korvaus
Erilläänasumiskyselyn satoa oli myös vapaasana –kohdan
palaute matkustamiskustannusten korvaamisesta. Esiin nousi jälleen korvaus niin
sanotun yleisen taksan mukaan. Osassa tulosyksiköitä on korvaus oman auton
käytöstä maksettu matkahuollon kilometritaulukon perusteella. Tämä taulukko ei
ole korvausperuste, se on vain suunnittelun apuväline.
Oman auton käyttö korvataan niiden kustannusten mukaisesti,
jotka olisivat tulleet tosiasiallisesti käytössä olevia julkisia kulkuneuvoja
käyttäen. Huomioon otetaan siis jokainen eri kulkuneuvo ja yhteysväli. Mikäli
jollain yhteysvälillä ei ole käytettävissä yleisiä kulkuneuvoja, lasketaan
korvaus taksin käytön mukaisesti.
Tästä asiasta ei ole mitään erillistä Pääesikunnan
asiakirjaa, koska kyseessä on selkeä virkaehtosopimuksen soveltaminen. Tämä
oikea soveltaminen on ns. Help deskin tiedossa. Mikäli jokin organisaatio vielä
kokee tämän asian epäselväksi, kannattaa välittömästi ottaa yhteyttä Help
deskiin Pääesikunnan käskemällä menettelytavalla. Upseeriliiton jäsenien tulee
vastaavasti ottaa yhteyttä omaan paikalliseen luottamusmieheensä.
Siirtymisvelvollisuus-työryhmä
Neuvottelutulokseen liittyen ovat työnantaja ja
ammattijärjestöt perustaneet siirtymisvelvollisuustyöryhmän, joka tekee
neuvotteluosapuolille ehdotuksia henkilöstön muuttoihin ja siirtymiseen
paikkakunnalta toiselle liittyvistä toteuttamistavoista. Nyt tehdyn kyselyn tuloksia
tullaan käyttämään apuna työryhmän työskentelyssä.
Siirtymisvelvollisuustyöryhmän toimialaan kuuluvat myös
puolustusvoimien muutto- ja siirtokustannusten korvaamisesta tehdyn tarkentavan
virkaehtosopimuksen ja siihen liittyvien verotuskysymysten tarkastelu sekä
näitä koskevien ehdotusten tekeminen. Siirtymisvelvollisuustyöryhmä laatii
lisäksi selvityksen puolustusvoimissa käytössä olevista vapaan hakeutumisen
tavoista ja niiden käytöstä sopimuskauden loppuun 31.1.2010 mennessä.
Jari Rantala
everstiluutnantti







