SAL 9/2009  Hajautettua työtä kokeillaan

Evl Jari Rantala vkMaavoimien Esikunnassa on syyskuun alussa aloitettu hajautetun työn kokeilu joka kestää vuoden loppuun asti. Kokeilu on erinomainen alku ja päänavaus joustavien työmuotojen käyttöönottamisessa. Kokeilu tulee juuri oikeaan aikaan, sillä seuraavan sopimuskauden neuvottelut puolustusministeriön kanssa alkavat loppuvuodesta ja niiden määräaika on tammikuun loppuun mennessä. Tulokset ovat siis käytettävissä neuvoteltaessa työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta.

On ensiarvoisen tärkeää, että kokeiluun osallistuu Maavoimien Esikunnasta mahdollisimman monta henkilöä. On lisäksi todella tärkeää, että he toimivat annettujen ohjeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Kokeilun tuloksien perusteella pohditaan hajautetun työn laajentamista koko maavoimiin ja sillä on varmasti vaikutuksia koko puolustusvoimien osalta.


Hajautetun työn kokeilun sisältö on yksinkertaistettuna seuraava. Henkilö voi työskennellä muussa puolustusvoimien toimipisteessä kuin Maavoimien Esikunnassa. Työskentely ei saa olla säännönmukaista ja sitä saa tehdä enintään kaksi päivää viikossa. Henkilö itse sopii ja järjestää työskentelytilan muusta toimitilasta. Henkilön tulee olla tavoitettavissa puhelimitse tai sähköpostilla. Hajautettu työ ei saa aiheuttaa ylimääräistä kustannusta työnantajalle.


Kokeilussa on lähdetty varovaisesti liikkeelle ja se sisältää rajoitteita, jotka on mahdollista poistaa onnistuneen kokeilun jälkeen. Kokeilun onnistuminen edellyttää hajautettua työtä tekevien panoksen lisäksi muilta objektiivisuutta ja ennakkoasenteiden välttämistä. Varsinkin esimiehet ovat paljon vartijoina.


Tuloksia tulee pohtia kokonaisuuden kannalta. Pohdittava on niin työnantajan rekrytointikykyä supistuvilla työntekijämarkkinoilla, henkilöstön pysyttämistä puolustusvoimissa ja siirtovelvollisuuden vaikutuksia kuin henkilöstön motivointia, työssä jaksamisen parantamista sekä työtehon nousua. Yksittäiset ongelmat tai mielipiteet eivät saa olla ratkaisevia. Suuremmat tai toistuvat ongelmat tulee tietenkin ottaa täysimääräisesti huomioon.

 

Lama-ajan VES-neuvottelut


Voimassa olevat valtion virka- ja työehtosopimukset ovat katkolla 31.1.2010. Uuden sopimuskauden neuvotteluja on jo valmisteltu niin Valtion työmarkkinalaitoksessa kuin ammattiliitoissakin. Työmarkkinalaitos otti ensimmäisen askeleen ja antoi pääsopijoille neuvotteluesityksen.


Siinä esitetään, että neuvotteluja aikaistetaan ja sopimukseen pyritään jo syksyllä. Sopimuskaudeksi esitetään useampaa vuotta ja tasoksi metallin solmimaa 0,5 % palkkojen korotusta. Samalla esitetään muun muassa, että jo sovituista 1.10.2009 voimaan tulevista 2,2 % palkankorotuksista luovutaan.


Neuvotteluesitys on aikamoinen. Erityisesti tuo jo sovittujen palkankorotusten peruminen on aika tyrmäävä ajatus. Valtion työntekijöitä ollaan laittamassa laman maksumieheksi ja muiden alojen tasoittajaksi. Ajatus on selvästi poliittinen. Käytännön vaikutushan ei ole lamanestossa minkäänlainen. Valtiolla on ensi vuonna noin 90 000 työntekijää kun muilla sektoreilla on vastaavasti 2 miljoonaa työntekijää. Valtion työntekijöiden sovituista palkankorotuksista luopuminen ei ratkaisisi mitään. Se aiheuttaisi vain lisää jälkeenjääneisyyttä palkkoihin verrattuna muihin sektoreihin. Paljon puhuttu palkkakilpailukyvyn kehittäminen ammuttaisiin siis alas.


Neuvottelujen aikaistamiselle löytyy syy valtion budjetista. Mikäli neuvottelutulos olisi tiedossa jo syksyllä, olisi talousarvion tekeminen varmempaa. Toisaalta nythän laman pohjalla kannattaa työnantajan tehdä sopimus ja käyttää surkeita talouslukuja perusteluna. Samalla työnantajan kannattaa tietysti pyrkiä pitkään sopimukseen. Lamakauden korotukset nousukaudella säästävät kummasti rahaa.


On selvää, etteivät pääsopijat tule hyväksymään esitetyn kaltaisia ehtoja. Sovituista palkankorotuksista ei tulla luopumaan ja neuvotteluissa tullaan varmaankin menemään vähintään sopimuksen voimassaolon takarajalle. Neuvotteluista tullee vaikeat ja jäsenistön vankka tuki kaikenlaisten heikennysten estämiseksi tullaan tarvitsemaan. On varauduttava vaikeisiin tilanteisiin.

 

Rahan sijaan


Työmarkkinalaitoksen neuvotteluesityksen pohjalta on helppo arvioida, ettei sopimusneuvottelujen lopputuloksena tule olemaan kovinkaan suuri korotusvarallisuus. Suurempien epäkohtien korjaamiseen ei siis tällä kierroksella ole yksinkertaisesti rahaa, vaikka tahtoa löytyisikin.


Painopiste neuvotteluissa niin pääsopijatasolla kuin neuvotteluissa puolustusministeriön kanssa tulee olemaan tekstikysymyksissä. Näitä kehitettäviä asioita ovat muun muassa työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen, työssä jaksamisen kehittäminen sekä työaika- ja matkakysymykset. Joustavat työmuodot, etätyö, hajautettu työ ja mobiili joustotyö ovat esillä niin pääsopijatasolla kuin hallinnonalan neuvotteluissa.


Koska rahaa palvelussuhteen ehtojen parantamiseen ei juurikaan tule, pitää panostaa niihin keinoihin, jotka eivät muodosta lisäkustannuksia. Erinomaiset esimerkit ovat sekä mobiilijoustotyö että yllä mainittu hajautettu työ. Niiden käyttö tuo varmasti hyötyä niin työnantajalle kuin henkilöstölle.

 

Kriittinen voimavara


Näin laman aikaan irtisanomis- ja lomauttamisuutisten keskellä voi helposti ajatella, että kaikille on riittävää kun on pysyvä työpaikka. Taloustilanteesta huolimatta tänä vuonna on irtisanoutunut jo 25 pätevää upseeria. He ovat irtisanoutuneet ennen eläkeoikeuden saavuttamista, joten he ovat menneet muualle töihin. Irtisanoutuneiden lisäksi kaksi upseeria on kysynyt minulta irtisanoutumisajoista ja ilmoittanut saaneensa paremman tarjouksen toiselta työnantajalta.


Irtisanoutuneiden lukumäärä voi tuntua joistain mitättömältä, mutta kyseessä ovat pätevät sotilasvirkaan korkeakoulutetut upseerit. Heitä korvaamaan ei löydy tarjokkaita työvoimatoimiston jonosta eikä rekrytoitaviksi muilta työnantajilta. Jokainen lähtijä muodostaa aukon tehtävärakenteeseen.


Puolustusvoimilla ei ole varaa suhtautua yliolkaisesti siirtovelvollisten asemaan eikä toimia pelkällä käskymentaliteetilla. Henkilöstöstä kannattaa pitää huolta, jotta se tekee työnsä hyvin ja motivoituneesti, eikä lähde pois. Erityisesti kannattaa pitää huolta upseereista, heitä ei muualta saa.

   
Jari Rantala
everstiluutnantti

Poutapilvi web design Oy