21.1.2011 14.18
Kevan tiedote sotilaseläkkeen saajille tammikuussa 2011
Valtion eläkkeiden hoito ja maksaminen siirtyi 1.1.2011 lukien Kevalle. Valtion eläkkeen saajat ovat saaneet vuoden 2011 eläkkeen tarkistamisesta kirjeen Kevalta. Kirje sisälsi virheellistä informaatiota niille, joiden sotilaseläke on alkanut ennen 1.1.2005 ja, jotka eivät ole täyttäneet 60 ikävuotta ennen 1.1.2011
Keva tiedotti kirjeessään eläkkeiden tulleen korotetuksi yleisen työeläkeindeksin muutoksen suhteessa 1,35 %:lla 1.1.2011 lukien. Sotilaseläkkeet, jotka ovat alkaneet ennen 1.1.2005 ja saaja on ollut alle 60-vuotias 1.1.2011, on kuitenkin tullut korottaa ns siirtymäajan eli puoliväli-indeksillä. Sen muutos oli 1.1.2011 lukien 1,57 %.
Tiedotteessa oli käytetty kaikille sotilaseläkkeen saajille samaa kirjepohjaa kuin yleisen eläkkeen saajille ja korotuksen suuruus oli siten informoitu virheellisesti. Eläkkeen määrä tulisi olla kuitenkin oikein laskettu. Se on tarkistettavissa kertomalla vuoden 2010 kuukausieläke luvulla 1,0157.
Vuoden 2012 alusta lukien kaikki eläkkeet, myös kaikki sotilaseläkkeet saajan iästä riippumatta, tullaan korottamaan yleisen työeläkeindeksin muutoksen suhteessa.
Järjestöpäällikkö







