1.3.2010 18.38
Neuvotteluissa edistystä - järjestöllisiä toimia valmistellaan
Valtiosektorin työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluja jatkettiin tänään. Tekstikysymysten loppuunsaattaminen vei pääosan ajasta.
Virkamiesten aseman turvaaminen muutostilanteissa on edelleen suurin kysymys. Siinä saavutettiin kuitenkin tänään merkittävää edistymistä. Tavoitteena on, että superryhmä valmistelee tänään syntyneiden linjauksien mukaan tekstejä ja perjantaina 5.3. koordinaatissa yritettäisiin tämä osio saada valmiiksi.Sen jälkeen päästään neuvottelemaan sopimuskauden pituudesta ja raharatkaisuista. "Olemme toiveikkaita, mutta valmistaudumme myös järjestöllisiin toimenpiteisiin”, toteaa JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen.
Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa, kuten muuallakin valtiosektorilla on käynnistetty työtaistelun valmistelut. Työtaistelun muodosta ja aikataulusta tiedotetaan erikseen mahdollisen lakkovaroituksen jättämisen yhteydessä.






